lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kaunis sydän

Romanttinen viihde ei kuulu terävimpään kärkeen omalla lukulistallani, mutta houkuttelee kuitenkin. Cecilia Samartiniin tutustuin blogien suosituksien perusteella, ja näköjään pidin Norasta ja Aliciasta (blogin hyöty muistin tukena on mahtava, taas todettava!) eikä Señor Peregrinokaan ollut hullumpi.

Mutta tämä viimeisimmässä mennään jo niin makean hötön puolelle, ettei pelkistyksen ja ruisleivän rakastaja sitä irvistelemättä niele. Kaunis sydän kertoo Anasta, joka pakenee lapsena El Salvadorista sodan jaloista ja on pyhimysmäisen hyvä ja rakastava ja levittää koko elämänsä ajan rakkauttaan ympäristöönsä sitä itse tiedostamatta ja muuttaa siinä sivussa muutaman ihmisen elämän kulkua, tietenkin paremmaksi. Puistattavaa, eikö? Kirja lienee paikallaan, jos halajaa romantiikkaa ja haikeita kyyneliä eikä epäuskottavuus tai henkilöiden karikatyyrimaisuus haittaa.

Kirjailijassa on kuitenkin puolensa: Samartinin kirjat kertovat
latinalaisamerikkalaisista, mikä tuo omaa eksotiikkaansa tarinoihin. Lievetekstin mukaan hän on siirtolaisten kanssa työskennellyt psykoterapeutti, mikä tuo kiinnostavaa katsantokulmaa henkilöihin. Hänellä on tunnistettava, persoonallinen tyyli ja hän osaa kyllä rakentaa vetävääkin tarinaa, eikä hän ole sortunut aina ilmeisimpiin ratkaisuihin. Paitsi että Kaunis sydän ei kyllä yllättänyt, ainakaan myönteisesti, höttöisimmät kohdat teki mieli hypätä yli ja taisin niin tehdäkin. Tämä ei tosiaan ollut minun teekuppini. Eivätkä Samartinin vahvuudet päässeet mielestäni tässä kirjassa oikeuksiinsa.

Mutta älkää pelkästään minua uskoko, vaan lukekaa kirja itse tai ainakin lisää arvioita, joita ovat tehneet muun muassa Susa ja Norkku.

Cecilia Samartin: Kaunis sydän. Bazar 2012. Suomentanut Tiina Sjelvgren.

3 kommenttia:

  1. Makeaa höttöä... Hmm. Kaipaan nyt mahdollisimman keskinkertaista kirjaa kaikkien hyvien kirjojen vastapainoksi, mutta menisikö tämä sitten jo keskinkertaisuuden alle? No, eihän se selviä kuin lukemalla...

    VastaaPoista
  2. Pidin Norasta ja Aliciasta, minusta se oli lajissaan viehättävä ja koukuttava kirja. En halua kuitenkaan siitä enää höttöoisempää tunnelmaa, joten tämä on vähän siinä ja siinä, että luenko.

    VastaaPoista
  3. Katjalle sanoisin että kyllä menisi, ja Hannalle että on se, siis höttöisempää kuin edellinen. Varmaan luen vielä seuraavankin niiden kahden ekan hyvän muiston varassa, mutta jos suunta on tämä, niin ehkä jää kesken. Katja, tiedän tuon tunteen, kun etsii "tavallista" kirjaa, eikä se olekaan helppoa, menee helposti laidasta laitaan!

    VastaaPoista