keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

11 kysymystä, haastevastaus

Kiitos Karoliinalle 11 kysymyksen haasteesta! Mielessä kaihertaa, että olen tainnut unohtaa vastata johonkin aiempaan haasteeseen - jos ja kun näin on, pyydän anteeksi ja paikkaan tällä. Ja haastan myös kaikki halukkaat vastaamaan Karoliinan kysymyksiin!

1. Kuka on vaikuttanut eniten siihen, että sinusta on tullut kirjojen ystävä?
Ei aavistustakaan. Kirjastotäti? Lukeminen tuntuu niin sisäsyntyiseltä, etten yhdistä siihen ketään. Olen lukenut aina = kuusivuotiaasta. En muista, luettiinko minulle sitä ennen, todennäköisesti äiti luki ja kipinän tartutti, ainakin vei kirjastoon, sen muistan. Eka kirjastokortti oli tapaus ja avasi minulle uuden, edelleen loputtoman maailman.

2. Nimeä yksi kirja, jonka haluaisit lapsesi (nykyisen/mahdollisen tulevan/kuvitteellisen) elämänsä aikana lukevan.
Sellaisen, jonka hän muistaa vielä vanhanakin, joka herättää tunteita, josta saa lohtua ja vahvan muiston. Ihan sama, onko se Harry Potter, Sinuhe tai Himoshoppaaja. Sellainen, josta hän äkkää, että itsen ja tämän konkreettisen maailman ulkopuolelta voi tulla jotain aivan muuta - hämmästyttävää, koskettavaa ja tärkeää.  Avartava kokemus nuorelle. Ja vanhalle.
3. Mikä on paras tänä vuonna tähän mennessä lukemasi kirja?
Jenni Linturin Isänmaan tähden on todella hyvä. Per Pettersson teki ehkä kuitenkin suuremman vaikutuksen. Koskettavia ovat olleet myös Murakamin Norwegian Wood ja Jussi Valtoset. 

4. Kuka on suosikkisi ulkomaisista naiskirjailijoista?
Carol Shields. Anne Tyler. Siri Hustvedt.  Margaret Atwood. Marian Keyes. ..

5. Entä ulkomaisista mieskirjailijoista?
Jose Saramago. Paul Auster. Orhan Pamuk. Peter Hoeg. Nick Hornby…

6. Entä kotimaisista naiskirjailijoista?
Maarit Verronen, Helmi Kekkonen, Anja Snellman, Elina Hirvonen. Eeva-Kaarina Aronen…

7. Entä kotimaisista mieskirjailijoista?
Markus Nummi. Kjell Westö. Bo Carpelan, Claes Andersson, Arne Nevanlinna. Tuomas Kyröstä tykkään, ja  Mikko Rimmisestä olen myös aina pitänyt. Arto Salminen. Käskekää minun lopettaa, eiväthän nämä listat lopu ikinä.

8. Odotatko erityisen kovasti jonkun syksyllä ilmestyvän kirjan lukemista? Minkä?
En erityisesti odota muuta kuin aina uutta Kjell Westöä, mutta sellaista ei taida olla luvassa. Syksyn kirjalistoilta jäivät mieleen Sami Hilvo, Paul Auster ja Karoliina Timonen. Olen niitä, jotka ruksivat Hesarin uutuuslistaa niin, että irtirepäisty sivu rypistyy ja rapistuu ahkerassa käytössä. Joten uskon luettavaa löytyvän vaikka kuinka paljon. Vaikka aina päätän lukea myös vanhempia kirjoja, syksy kuluu helposti uutuuksiin.

9. Antaako ympäristö esimerkkiä - onko perheessäsi (nykyisessä tai lapsuuskodissa) muita kovia lukijoita kuin sinä?
Sisarentyttäreni tunnisti kuulemiaan tekstejä jo vauvana, alkoi lukea itse 3-vuotiaana ja on siitä lähtien uppoutunut sujuvasti kirjaan milloin ja missä tahansa (nyt 8 v). Sama on geeni. Jostain kauempaa historiasta se lienee peräisin, koska muilla ei vastaavaa ole. Äitini lukee paljon, mutta ei niin suurella intohimolla kuin me, on siis enemmän tavislukija. Tytärpuoleni ei lue, mutta pienet lapsenlapset olen yrittänyt opettaa kirjojen ystäviksi.

10. Mainitse yksi kirja, joka yhdistyy mielessäsi vahvasti paikkaan/tilanteeseen, jossa sen luit. Kerro myös se paikka/tilanne. :)  
Kati Tervon Kesäpäiväkirja on mökkikirja numero yksi. Hirsimökki, räsymatot, järven liplatus, kaikki se perinteisistä perinteisin, ja mukava hyvän tuulen kirja = rentouttava kesäcocktail. Nuorempana luin kovia dekkareita etelän rannoilla. Nyt mennään lempeämmillä ja kotoisemmilla linjoilla niin helteen, maiseman kuin kirjojenkin suhteen.

11. Missä luet mieluimmin?
Sohvalla, joka on riittävän leveä ja riittävillä tyynyillä varustettu hyvää löhöasentoa varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti