keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Sinä inspiroit minua

Hyppää inspiraation lähteeseen!
Kiitos Tuijalle (ja aputyttö Almalle), joka kirjoitti kauniisti blogistani yhtenä inspiroijistaan ja haastoi minut puolestani nimeämään kolme blogia, joita pidän inspiraationi lähteinä.

Tämä on kaunis ja hyvä haaste monin tavoin. Bloggaaja janoaa palavasti palautetta, eikä mielestään koskaan saa sitä tarpeeksi. Siksi huomio, etenkin myönteinen, ja maininta perusteluineen lämmittää, innostaa ja motivoi jatkamaan. Kerrassaan inspiroivaa! Mutta otan oikein mielelläni vastaan myös rakentavia kehitysideoita, kun sellaisia tulee mieleen.

Olin aiemmin kierrättänyt I love your blog -tunnuksen viidelle blogille, joita seuraan ja seison tomerasti silloisten sanojeni takana edelleen. Niiden ammattimaisella mutta persoonallisella otteella kirjoitetut jutut ovat ehdotonta luottolukemistani. Myös Tuijan itsensä blogin voisin hyvin lisätä listaan tai nostaa inspiroijakseni.

Mutta valitsen nyt eri nimiä, jotta saan esille myös muita. Valinnanvaraa nimittäin on: pelkästään Kotimaiset kirjablogit -fb-yhteisössä on reilu puolitoistasataa blogia (tarkka määrä juuri nyt on 157), eivätkä siellä ole kaikki kirjablogit - jos nyt rajaudun vain sellaisiin, vaikka haaste voisi sisältää myös muiden alojen blogeja.

Inspiraationi lähteitä ovat Taikan Kirjasfääri, Linnean Kujerruksia ja Norkun Nenä kirjassa.

Kirjasfääri kirjoittaa nasevasti, näpäkästi ja nokkelasti kirjoista ja kirja-alasta. Emme juuri lue samoja kirjoja, mutta Taikan huumorilla ja omalla persoonalla maustettua tekstiä on aina hykerryttävän hauska lukea, sillä niissä on pointtinsa. Ammattimaiset, journalistisia periaatteita kunnioittavat postaukset eivät hölötä tyhjää, vaan nostavat esiin terävästi puheenaiheita ja alan ilmiöitä (kyllä, kirjamessukengät ehdottomasti kuuluvat näihin) ja antavat mietittävää, jopa näennäisen pinnallisuuden alta. Herkullisia kolumneja, joiden ajankohtaisuus, asiantuntemus ja rohkeus insipiroivat minua.

Kujerruksia kertoo kahdesta suuresta kiinnostuksen kohteestani, kirjoista ja teatterista. Eihän sellaista voi vastustaa, varsinkin kun arviot on kirjoitettu asiantuntevasti, suurella intohimolla ja kauniisti perustellen; etenkin teatteri jos mikä vaatii henkilökohtaista näkemystä ja kannanottoa, sillä kyse on elämyksestä, joka on kaikille erilainen. Silti Linnean postauksista saa hyvän käsityksen siitä, millaisesta esityksestä kulloinkin on ollut kyse. Menisinkö katsomaan?

Linnea maustaa juttunsa visuaalisuudella; teatteriesityksistä saa hienoja kuvia valmiina, mutta hän käyttää myös osuvia omia kuvia, ja kuvankäsittelykin on hallussa, kuten Amman lukuhetken tämänvuotisen Copycat-kilpailun menestykkäästä toisesta sijasta voi päätellä. Upeaa työtä. Inspiroidun.

Norkku viettää suuren osan ajastaan nenä kirjassa, sillä postauksia ilmestyy niin tiheään tahtiin, että hengästyttää. Aina kun kaipaan kirja-arvioita luettavaksi työmatkan tylsyydessä tai muualla, jossa aikaa on vain se pieni hetki, kurkkaan, mitä Norkku on lukenut. Ja joka kerran sieltä löytyy uusi arvio! Norkku ei petä koskaan. Kirjamakumme ei ole yhteneväinen: Norkku lukee niin laajasti ja myös paljon englanniksi, että useista kirjoista en ole kuullutkaan, mutta siksi juuri se inspiroikin. Se muistuttaa siitä, miten paljon kirjoja oman lukemisen ulkopuolelta löytyy. Kiitos Norkku!

Taika, Linnea ja Norkku! Teidät on haastettu. Nimeä kolme sinua inspiroivaa blogia - ne voivat olla muitakin kuin kirjallisia - ja kerro siitä postauksella. Mutta tämä on ehdottomasti vain ehdotus, ei pakollinen suoritus (ja saattaa olla että olette jo osallistuneetkin tähän). Inspiroivia postauksianne eri aiheista odotellen joka tapauksessa.

6 kommenttia:

  1. Ihania blogeja olet Arja valinnut! Minä olisin voinut valita niin monta blogia, oli hankalaa rajata kolmeen. :)

    VastaaPoista
  2. Sepä se, Krista, aika mahdoton tehtävä. Jokke ratkaisi tämän oikein näppärästi: http://joklaaja.blogspot.com/2014/12/ainakin-kolmekymmenta-inspiroivaa-blogia.html

    VastaaPoista
  3. Jokke tosiaan teki hyvin Jokkemaisen ratkaisun tässäkin :D Arja ja Krista, teidän kummankin blogit ovat tosi inspiroivia, samoin kymmenet muut, kuten kaikki tässä Arjankin jutussa haastetut. Kirjablogit <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsi! Harva asia herättää minussa niin suurta ihailua ja kiinnostusta kuin upeat kotimaiset kirjablogit, se taito, omistautuminen ja tiedon määrä, joka niistä välittyy.

    VastaaPoista
  5. Aww, kiitos Arja kauniista sanoista. Vetäydyn pohtimaan omia innostajiani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää vetäytymistä. Eikun pohtimista. Tai molempia. En usko, että sanat sulla heti loppuvat kesken.

      Poista