sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva. Klassikkohaaste 2.

Hieman lintsasin klassikkohaasteessa, sillä olen lukenut kirjan aiemminkin. Mutta en muistanut siitä muuta kuin sen, minkä kirjan lukemattomatkin tietävät, jos yhtään kirjallisuutta seuraavat eli tämän:

Nuori ja kaunis Dorian Gray maalataan tauluun, joka käyttäytyy kummallisesti: mies ei itse vanhene eikä muutu vuosien myötä, vaan taulu tekee sen hänen puolestaan.

Mitä kirjallisuuden lajia tämä edustaa? Spekulatiivista fiktiota, ajalta, jolloin moista termiä ei ollut keksitty? Googlailin, ja tuloksien mukaan se on luokiteltu kauhuun. Selvä, ei kuitenkaan veristä kauhua, vaan hienostuneempaa psykologista sellaista. Kirja on mielestäni myös historiallinen romaani, ajankuva; elämme Lontoossa aikaa, jolloin sir-etuliite tarkoitti aatelista, luokkajako oli selkeä, aatelisten ja rahvaan välillä oli syvä juopa.

Kun Dorian ilmestyy seurapiireihin, hän saa aikaan vipinää niin miehissä kuin naisissa. Ensin hän ystävystyy taitelija Basilin kanssa, joka maalaa hänestä monta taulua, myös tuon kuuluisimman. Basilin kautta Dorian tutustuu sir Henryyn, joka kietoo pian Dorianin pauloihinsa filosofilla lausahduksillaan ja nokkelilla sanankäänteillä, jotka tekevät nuoreen, isättömään mieheen suuren vaikutuksen. Mitkä ovat Henryn motiivit - hänen ihastuksensa Dorianin ulkomuotoon ei jää epäselväksi. Ja hän iskostaa kauneuden ensisijaisuuden Dorianin mieleen.

"Minulle kauneus merkitsee ihmeiden ihmettä. Vain pintapuoliset ihmiset arvostelevat asioita muun kuin niiden näön mukaan."

Ihailusta huolimatta Dorian on yksin. Eivätkä hänen henkiset voimavaransa ole kovin suuret, joten on helppo heittäytyä palvonnan kohteeksi. Hedonistinen elämäntapa vie mukanaan teille, joille ei toivoisi, mutta Dorianilla ei ole maamerkkejä. Häntä käy sääliksi, vaikka hän on täysin itsekäs ihminen. Hän ei ole kokenut läheisyyttä koskaan, joten hän takertuu siihen, mitä hänellä on: kauneus. Hän haluaa säilyttää sen, hinnalla millä hyvänsä.

Taulu alkaa elää: se näyttää kuvaamansa miehen kasvojen piirteissä julmuuden, katkeruuden ja ylemmyyden kaltaisia asioita, joita todellisen Dorianin kasvoissa ei näy. Se muuttuu miehen tekojen ja iän myötä yhä kauhistuttavammaksi. Dorian pitää taulun piilossa, mutta seuraa sen muuttumista tarkasti - ja kauhuissaan.

Kirja tulvii turmiota, huumeita, kiellettyä seksiä, ylivoimaista itsekkyyttä sekä vastapainona ns. sivistyneistön elämää teehetkineen, tanssiaisineen ja kulttuuriharrastuksineen, jonka alta kaikki nuo ensinmainitut löytyvät. Ehkä Wilde halusi kuvata sitä, että juopa ihmisten välillä voi syntyä muustakin kuin yhteiskuntaluokasta. Julkaisuaikanaan 1891 ajatus lienee ollut järisyttävä, ja Wikipedian mukaan kirjaa syytettiin moraalittomuudesta.

Suosio on taattu ja klassikoinnin syy: paitsi aiheeltaan, myös kieleltään kirja on edelleen tuore ja taidokas, kaikessa hillityssä hillittömyydessään. Wilde osaa irvailla tyylikkäästi ja viihdyttävästi, mikä varmasti on ärsyttänyt suuresti aikalaisia.

"Kaikista maailman kansoista englantilaisilla on vähimmän kirjallisuuden kauneusarvojen tajua."

Kenelle: Klassikkojen ystäville, ulkonäköä palvoville, nokkelaa kielenkäyttöä arvostaville.

Muualla: Voi Basil, sinä joka tarkoitit pelkkää hyvää, huudahtaa Kirjaneito tornihuoneestaan. Loistava, upea, ajankohtainen, kuvailee Marile.  Zephyr kertoo myös kirjailijasta. Yksi upeimmista asioista tässä on kieli, toteaa Morre. 

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva. Suomennos Kai Kaila. WSOY 1991.


Osallistun kirjalla Tuijan klassikkohaasteen kakkososaan. Eka osa tässä. Samalla kuittaan Helmet 2016 -lukuhaasteesta kohdan 34: keskustelua herättänyt kirja.



18 kommenttia:

  1. Lukematta on tuo klassikko. Vielä... Kiinnostavalta saat sen kuulostamaan! (Klassikkologoksi olet muuten valinnut kolmososan logon, tulevan heinäkuun postukseen kuuluvan. Kakkososan logon se punainen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainaksi saat kirjan milloin vaan, Tuija! Hups, hyppäsin suoraan kolmososaan, hyvä kun sanoit - kuva vaihdettu!

      Poista
  2. Oi. Dorian Gray on yksi lempiteoksistani. Siinä on moniuloitteisuutta ja kielellistä näppäryyttä siinä määrin, että luettavaa on varmasti useammallekin kerralle, vaikka sivumäärällisesti romaani ei ole paksu. Luokittelu kauhuun on vähän hassu, mutta kertoo kai sekin romaanin monipuolisuudesta, itse ehkä koen sen enemminkin psykologisena tutkielmana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei se ihan kauhua minustakaan ole, vaan juuri tuollainen psykologinen kehityskertomus, moraalinen kuvaus. Nimenomaan kuvaus, ei opettavaisella otteella.

      Poista
  3. Minä osallistuin ensimmäiseen klassikkohaasteeseen tällä, ja olipa mainio aloitus klassikkorupeamalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olikin tunne, että jossain vielä oli juttua tästä kirjasta, muttei pikagooglauksella noussut. Klassikon ei tosiaan tarvitse olla pölyttynyt, kuten sanot! http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2015/07/oscar-wilde-dorian-grayn-muotokuva.html

      Poista
  4. Arja, mun tekis niin mieli lukea tämä seuraavaan klassikkohaasteeseen. Jos tekisin saman huijauksen kuin sinä, enkä välittäisi siitä, että olen Dorian Grayn muotokuvan kauan aikaa sitten jo lukenut. Alkoi taas juttusi jälkeen hillittömästi tämä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huijarikerhoon vain mukaan, Omppu! Mitähän sitten kolmososaan keksisi... Jos ottaisi ihan kiltisti jonkin täysin itselle uuden.

      Poista
  5. Heinäkuun klassikkohaasteen aikana luin ihmisten tekstejä tästä kirjasta ja ajattelin, että tuon luen kyllä seuraavaan haasteeseen itsekin. Noh, unohtui näköjään koko asia! Ehkäpä ensi heinäkuussa sitten! Hurjalta ja hienolta kirjalta kuulostaa tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisku, vaikka puitteet ovat yli sadan vuoden takaa, ja tietysti kielikin ajan henkeen, itse asia on entistä ajankohtaisempi.

      Poista
  6. Minulla on tämä lukematta, mutta odottelee sentään oma omassa hyllyssäni. :) Lukuinnostukseni vain nousee, kun tätä kehutaan joka jutussa jonka olen lukenut. Saapa nähdä, maltanko odottaa seuraavaan klassikkohaasteeseen asti tämän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella, millaista närkästystä kirja on herättänyt tuon ajan lukeneissa eli juuri heissä, joista kirja kertoo. Ei anna heistä kaunista kuvaa.

      Poista
  7. OI, tämä pitää lukea uudelleen. Edellisestä lukukerrasta on minulla aikaa varmaan sellaiset runsaat parikymmentä vuotta... enkä oikein muista yksityiskohtia minäkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu Minna, kirja löytyi omasta hyllystä jo aika kellastuneena, olin jo ennen haastetta monesti suunnitellut uusintalukua, nyt tuli hyvä syy.

      Poista
  8. Hävettää, kun en ole tätäkään lukenut :D Mutta hei, olen katsonut kirjan pohjalta tehdyn elokuvan! Tämä oli muuten eräs valinta klassikkohaasteeseen, mutta jäi muiden jalkoihin. Voisi ottaa harkintaan kolmannelle kierrokselle. Tai sitten lukea muuten vain pois alta, koska minulla on hyvä kutina tämän suhteen. Kiitos hyvästä ja lukemaan inspiroivasta kirjoituksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! Minä en muista elokuvaa, kuulemma niitä on tehty tästä useitakin - toimii varmaan hyvin valkokankaalla, jos tunnelma on saatu oikeaksi. Kirjasta tietysti saa enemmän detaljeja irti.

      Poista
  9. Minun piti tulla tänne sanomaan sama, minkä Amma on jo ehtinyt sanoa: kirjassa on enemmän psykologiaa kuin kauhua. Alkuperäinen ja kuuluisa idea on lyömätön.

    VastaaPoista