torstai 15. syyskuuta 2016

Pekka Hiltunen: Onni

Toimittaja Oskari Silta hakee toimituspäällikön paikkaa Viesti Oyj:ssä ja pääsee rekrytointiyrityksen työpsykologin haastatteluun. Psykologi Emma Lappo kiinnostuu toimittajan työhön vakavasti suhtautuvasta Oskarista, ja keskustelu kestää erikoisen pitkään ja lähtee erikoisille urille. Emma ei ihan näe Oskaria toimituspäällikkönä, joten taustoitus vaatii tarkempaa tutkimusta.

Olen kaipaillut nasevaa kirjaa nykytyöelämästä, ja "täs siulla on sellane", kuten Rokka sanoisi. Pekka Hiltunen kuvaa media- ja toimitusmaailman muutosta ja ilmiöitä hykerryttävän hauskalla ja asiantuntevalla tavalla, joka saa lukijan kiemurtelemaan milloin naurusta, milloin noloudesta, todellisia vastaavia tilanteita muistellessaan. Hiltunen on itse media-alan ammattilainen, joten hän tietää, mistä puhuu. Valitettavasti jotain tiedämme me muutkin, jotka työn tai harrastuksen puolesta mediaa olemme seuranneet. Vaikka kirja keskittyy tähän yhteen toimialaan, monet sen kuvaamat ilmiöt sopivat muihinkin aloihin. Työelämän ja ajattelun muutoksesta on kyse.

"Itse hankitulla tiedolla ja kunnollisella asioihin perehtymisellä ei ole enää ostajia." Työhön pitää sitoutua täysillä, mutta toisaalta olla valmis vaihtamaan lennosta, vaikka pahimman kilpailijan leipiin. "Voihan se silti olla hyvää duunia. Se vain perustuu vähemmän tietoon kuin ennen, ja enemmän johonkin muuhun. Nopeisiin tunteisiin." "Jos yrityksestä katoaa kokemukseen pohjautuva tieto, sen voi kaataa milloin vain."

Kirsikkana mediakakussa on Oskarin kaveri Aapo, nykyisin Roady Runner, virtuaalitodellisuuden wanna-be-king ja äärimmäinen ilmentymä. Missä menee toden ja kuvitellun raja ja kuka sen määrittää?

Tunne, järki; pössis, numbers. Kummalla yrityksiä oikeastaan ohjataan, vai onko sillä väliä, niin kauan kuin viivan alta löytyy osinkoina jaettavaa? Ehkä todelliseen menestymiseen sekä yksilön että yrityksen tasolla tarvitaan molempia? Isoja kysymyksiä, joita Hiltunen herättää pohtimaan - ja samalla osaltaan selittää syitä monen menestyvän firman menestykseen ja hapertuvien yritysten kuihtumiseen. Mutta hän ei jätä asiaa tähän, vaan onnea etsitään myös muualta kuin työstä. Rakkaudesta vaikka (niinku). Mutta miksi sekin on tehty niin jumalattoman hankalaksi, ainakin seksuaalivähemmistöjen kannalta?

Huomaan pulppuavani kysymyksiä, ja se on on hyvän kirjan merkki. Kirjailija kuvaa, lukija tekee johtopäätökset. Oskarin entinen tyttöystävä Tuulikki on seksityöläinen, rovaniemeläinen tyttö, joka heteroudestaan huolimatta tunsi suurta yhteyttä paikallisten hlbtiq-piirien kanssa ja tutustutti niihin Oskarinkin heidän seurusteluaikoinaan.

"Joskus mie kiusoittelin Oskaria siitä, että vaikka asenteet muuttui ja toimittajat aina väitti, että Suomen lehdistö on tasapuolista, oli niilläkin sokeatkin pisteensä. - Kuten mitkä? Oskari kysyi. - No vaikka homot. Nyt te voitte haastatella niitä lehtiin, mutta vieläkin te kirjotatte niistä kuin niitten oikeudet ois joku valintakysymys, josta voi olla eri mieltä."

Oskarin ja Tuulikin suhde ei kestä, mies avioituu toisen kanssa. Uskon, että molemmat saivat kuitenkin paljon; etenkin Oskari, ammattiakin ajatellen.

Onni on erinomainen kirja, Hiltusen paras: hänen älyllinen tyylinsä ja tarpeensa ja kykynsä jakaa tietoa saa ripauksen omakohtaista tunnetta ja otetta, joka koskettaa ja vakuuttaa. (Eikö todettukin juuri, että median on vaikutettava faktan lisäksi myös tunteisiin?) Jos media-ala tai työelämä ei kiinnosta, kuka voi olla symppaamatta Rollon homojen onnetonta taistelua olemassaolonsa puolesta?

"Ei kukaan elä mitään vähemmistöelämää! Me kaikki eletään tässä ja nyt, sataprosenttista elämää just nyt."

Työelämäkuvaus on tätä päivää, homokuvaus toivottavasti menneisyyttä (ei kai nyt enää tarvita Luolia, eikä kukaan toimittaja kysy Päivi Räsäseltä kommenttia?). Verkon suosion syihin printtimediaan nähden kirja vihjaa monimuotoisuuden läsnäololla, hyvä heitto tämäkin - ja niitä on kirja täynnä. Voisin lainata lauseita joka sivulta, eikä kirja ensilukemalta tyhjene, niin hersyvän täysi se on, ja tekee odottamattomia yhdistämisiä, kuten 360 asteen arviointi, saksalaiset firmanvaltaajat, joogat, tabut ja antiikkitorit ja mitänytajassaonkaan.

Jokainen lukija löytäköön omat kohtansa, minä päätän kertomalla siitä, kuinka yritin välttää kirjan loppumisahdistusta: se tunne, kun lukiessasi huolestuneena selaat, kuinka monta sivua on vielä jäljellä ja vakuuttelet itsellesi, että on, vielä on runsaasti. Aloitan tässä vaiheessa toisen kirjan vieroitushoidoksi, mutta kuinka käy. Se toinenkin on niin hyvä, että alat huolestua sen loppumisesta! Ja nyt saat kärsiä kahdesta luopumisen tuskasta yhtä aikaa! Älkää kokeilko tätä kotona. Kesti pari päivää toipua. Lisää seuraa seuraavassa postauksessa.

Miten Oskari pärjäsi haastattelussa? Jos ihminen on fiksu, ajatteleva, mielikuvituksekas ja ammattitoimittajan uteliaisuudella ja tiedonhankintataidolla varustettu, surkeasti ei voi käydä. Mutta lopputulos saattaa olla yllättävä.

Kenelle: Fiksulle, viestintäalan edustajille, elämänkokemusta ja ammattikokemusta arvostavalle, media-ammattilaiselle ja heidän rekrytoijilleen, maailman kummalliseksi menemistä ihmetteleville.

Muualla: Yksi vuoden parhaista kotimaisista, sanoo Krista. Synkkä kuva mediasta, sanoo HS:n Jussi Pullinen.

Pekka Hiltunen: Onni. WSOY 2016.



12 kommenttia:

  1. Mainiota! Just tänään latasin tämän BookBeatista puhelimeen mutten aloittanut. Ihan satunnaisotannalla nappasin, mutta näemmä hyvä valinta, odotan kiinnostuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta, kyllä - sekä viihdettä että asiaa, monenlaista. Hyviä lukuhetkiä, Linnea! Tuota BookBeatia en ole vielä itse kokeillut mutta aion kyllä.

      Poista
  2. Voi Arja, kyllä vain keskustelua tarvitaan edelleen, sillä nythän eduskunnassa on käsitelty edellisen lain kumoamislakialoitetta. Eli edelleen kirkot eivät halua vihkiä homopareja, eikä homoilla saa olla lapsia. Satuin katsomaan yhtä eduskunnan keskustelua, jossa ps-kansanedustaja sanoi suoraan Jani Toivolalle, että kyllä sinunkin lapsesi haluaisi asua ennemmin perheessä missä on äiti ym. asiaan liittyvää potaskaa.
    Hyvä ajankohtainen aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vähän yritin provosoida - valitettavasti asia on kuten sanot, Mai. Se vain tuntuu niin käsittämättömältä meidän muka sivistyneessä ja edistyksellisessä maailmassamme. Jossa tunnutaan menevän enemmänkin takapakkia kuin eteenpäin, syrjinnän ja erilaisten ryhmien erottelun suhteen. Sellainen ajattelu ei historiallisestikaan ajatellen ole koskaan tuonut ihmisille mitään hyvää. Kirjan ja useammankin aihe, ehdottomasti! Itse haltioiduin tuosta mediapuolesta tässä enemmän, se kun koskettaa omaa maailmaa läheisesti. Mutta samaa asiaa tavallaan siinäkin; mitä me oikein arvostamme ja kunnioitamme ja millaisiin muotteihin itsemme survomme ja toiset pakotamme.

      Poista
  3. Erinomainen arvio, Arja! Ja olen ihan samaa mieltä: tämä on tosiaan Hiltusen tähänastisista paras kirja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos! Hiltusen tuotanto vain paranee koko ajan.

      Poista
  4. Itse kanssa näin tämän BookBeatissa ja pistin omalle listalle, Hiltusta en ole aiemmin lukenut. Tämä kuitenkin kuulosti hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BookBeatia täytyy tosiaan kokeilla. Toivottavasti tykkäät tästä, mirzu! Sitaatteja voisi tosiaan lainailla melkein mistä sivulta vain, tässä on niin paljon kaikkea.

      Poista
  5. Tämä kiinnostaa minua suuresti, osin tietysti itsensä Hiltusen takia, osin mediamaailman takia. Toisaalta, en välttämättä ole se toimittaja, joka haluaa lukea toimitusmaailmasta kirjoitettuja romaaneja, mutta uskon tämän olevan kuitenkin kokeilun arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kyllä uskon sen olevan, ihan mille toimittajalle tahansa - tai kenelle ylipäänsä asiantuntijatyötä tekevälle, vaikka tässä fokus on tiukasti mediassa. Pidän Hiltusen älyllisestä tyylistä, vaikka hän välillä onkin melko opettavainen :)

      Poista
  6. Vihdoinkin sain tämän luettua ja blogattua. Asiaa riitti. Ähkyilin jopa tekstin kanssa. Loppujen lopuksi tämä ei jähmettynyt omalle alalleen. Tämä oli ensi tutustumiseni kirjailijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on niin täysi, suorastaan pullollaan, että ihan hevillä se ei tyhjene. Pitäisikin lukea tämä pian uudestaan, ainakin nyt käyn lukemassa juttusi. Kiitos Ulla!

      Poista