torstai 15. joulukuuta 2016

Hyeonseo Lee ja David John: Seitsemän nimen tyttö. Pakoon Pohjois-Koreasta.

Nyt kun tämän vuoden kirjoista olen ehtinyt lukea lähes kaikki ne, jotka ehdottomasti piti - pinossa on vielä joitakin, etenkin tietokirjoja - ehtii katsastaa aiempia pinoja, niinkin kauas kuin viime vuoteen!

Pohjois-Korea-tarinat olisivat päättömiä ja epäuskottavia, jos ne olisivat keksittyjä. Valitettavasti ne ovat kuitenkin totta, kuten Hyeonseo Lee kertoo. Hän on loikkari, joka onnistui livahtamaan Kiinaan ja muutti sieltä myöhemmin Etelä-Koreaan.

Nuori nainen kertoo lapsuudestaan ja loikkaamisestaan yksityiskohtaisesti niin, ettei mielenkiinto pääse herpaantumaan. Kuin paraskin trilleri! Mutta todellisuus herättää avuttomuutta ja voimatonta raivoa lukijassa: miten voi olla mahdollista, että nykyaikana yhtä kansaa pidetään pimennossa kaikesta, jatkuvassa pelossa ja suoranaisessa nälässä, johdon mässäillessä ylellisyydessä ja tapattaessa mielivaltaisesti kansalaisiaan. Hyeonseo itse ei lapsena nähnyt nälkää, vaan tuli paikallisittain hyvinvoivasta perheestä, mikä ehkä myös selittää hänen reippaita otteitaan ja itsevarmuuttaan myöhemmin. Ne pelastivat hänen henkensä monta kertaa.

Kuvaukset puistattavat: viranomaiset valvovat Pohjois-Koreassa kaikkea, eivätkä vain viranomaiset. Systeemin hienous piilee siinä, että kuka tahansa voi olla ilmiantaja: ilmoittamalla naapurin epäilyttävistä teoista tai varomattomista sanoista köyhä saattaa saada palkkioksi ylimääräisen ruoka-annoksen. Houkutus on ylitsepääsemätön, jos on nälkä. Lahjonta puolestaan on täysin sallittua, jopa pakollista, ja niillä keillä siihen on varaa, on mahdollisuus saada pyyhittyä epäilymerkintä pois papereistaan ja säästyä hirttämiseltä tai vankilalta. Lahjonnan varassa toimii myös salakuljetus, niin tavaroiden kuin ihmisten.

Jokaisessa kodissa on oltava seinällä jumaliin verrattavien hallitsijoiden muotokuvat. Tarkastuksissa tutkitaan, onko ne pidetty puhtaina. Jos pölyä löytyy, tiedossa on pitkä vankilareissu. Televisiossa on vain yksi kanava, joka suoltaa propagandaa. Nettiä tai matkapuhelimia ei sallita. Vapaa-aikaa kontrolloidaan järjestämällä kansalle poliittisia luentoja tai paraatien harjoittelua niin, ettei aikaa edes jäisi suunnitella kapinointia, jos joku kurjissa olosuhteissa siihen muuten pystyisi. Ja niin edelleen.

Kirjailija kuvaa koskettavasti arjen tasolla sitä, miten olot muovaavat ihmistä. Miten vaikea ikänsä systeemissä eläneen on ymmärtää, ettei kaikkialla ole vielä huonommin, kuten heille kerrotaan. Amerikkalaisvihaan kasvatetaan vauvasta alkaen, ja Etelä-Korea on vihollismaa. Nuorissa on toivo, tässäkin asiassa, mistä Hyeonseo on hyvä esimerkki. Hän ei pysähdy miettimään liikaa seurauksia loikatessaan joen yli Kiinan puolelle ja onnistuu kuin onnistuukin, nokkeluutensa, toimeliaisuutensa ja monen muun ominaisuutensa ansiosta. Myös onnella ja sattumalla on osansa, joka ei ole pieni tuossa absurdissa ympäristössä. Nainen selviää monesta hengenvaarallisesta tilanteesta kuin ihmeen kaupalla.

Juuristaan ei kuitenkaan pääse koskaan irti. Hyeonseo sanoo olevansa muukalainen kaikkialla: se on hinta, jonka hän joutuu vapaudesta maksamaan. Vaikka tarinalla on päällisin puolin onnellinen loppu ja kirjailija sai luokseen jopa vanhan äitinsä, pelkkää auringonpaistetta se ei tuo. Sukulaisia ja lapsuudenmaisemia ei voi nähdä enää koskaan. Jatkuvaan salailuun ja vaaroihin kasvatetun on vaikeaa, jos ei jopa mahdotonta, oppia avoimuutta ja luottamusta.

Vaikka kirja on aiheeltaan kiinnostava ja vetävä luettava, siinä on hieman kömpelyyttä; kirjallisena taideteoksena sitä ei voi pitää. Minua ärsytti etenkin lukujen loppujen jatkuva vihjailu tulevasta - liekö amerikkalaisen kustantamon neuvoma kikka - tyyliin: "Vähänpä vielä tiesin, mitä kohtaamisestamme seuraisi." "Tämä päätös osoittautui raskaaksi virheeksi." Näistä huolimatta kirjan lukee nopeasti eikä nuoren naisen tarinaa malta jättää kesken. Komeaksi lopuksi hänet valittiin kertomaan tarinansa vuosittaisessa TED-konferenssissa Kaliforniassa, mikä antoi kirjailijalle erinomaisen foorumin levittää tietoa Pohjois-Korean oloista.

Samasta aiheesta kertoo Jouni Hokkasen kirja vuodelta 2014: Pohjois-Korea - Siperiasta itään.

Kenelle: Nojatuolimatkaajille, maailman hulluutta ihmetteleville, erikoisten muistelmien ystäville, maahanmuuttajatarinoita keräileville.

Muualla: Mai sanoo kirjaa ajankohtaiseksi aikana, kun Suomeen virtaan maahanmuuttajia. Ajatuksia ja masennuksia herättävä kirja, sanoo Kirjahilla. Juuri niin koukuttava ja jännittävä kuin tällaisen teoksen toivoo olevankin, sanoo Kaisa V. Elegia muistuttaa kirjan kertovan myös ihmisyydestä, inhimillisyydestä ja auttamisesta.

Hyeonseo Lee ja David John: Seitsemän nimen tyttö. Pakoon Pohjois-Koreasta. Otava 2015. Suomennos Jaana Iso-Markku.

10 kommenttia:

  1. Elämä on toisinaan tarua ihmeellisempää. Sota-aikoina Suomessakin oli ilmianto yksi keino selvitä päivästä toiseen elävänä. Olen lukenut useamman maan sotakirjoja ja ilmiannot, vaikka ne olisivat perättömiä, ovat tie vapauteen. Kiduttamisen jälkeen ilmianto tulee kuin itsekseen. Kidutetaan niin kauan, että joku ilmiantaa sellaisen nimen, jonka kiduttajat haluavat.
    Pohjois-Korea on sotatilassa koko ajan, edelleen, vaikka nykyinen hallitsija sai koulutuksen Sveitsissä. Kirja on paikoitellen epäuskottava, enkä usko kirjoittajan kertoneen ihan todenmukaista tarinaa. Miksi laittaa esim. pakoreitit kirjaan? Minullekin tuli sellainen olo, että kirja oli paikoitellen saneltu.
    Pienestä muutaman euron palkasta säästyi muutamassa kuukaudessa tuhansia euroja? Hyvä kuitenkin, että pääsi pois sieltä missä oli paha olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Mai, epäuskottavuuden häiveitä kirjassa leijuu! Tai sanoisinko siloittelun makua, läheskään kaikkea ei kerrota ja/tai mutkia suoristetaan, jotta siitä on saatu viihteellinen. Mutta haluan uskoa, että pääpiirteissään tarina on totta, ainakin maan kuvauksen osalta.

      Poista
  2. Kyllähän nämä kirjat aika linjassa ovat keskenään. Olen lukenut muitakin loikkareiden kirjoja (ja juttuja P-Koreasta) ja kyllä maan ja kulttuurin kuvaus on melko yhteneväistä. Yeonmi Parkin suunnilleen samoihin aikoihin julkaistua teosta ei ole suomennettu, mutta ei ole ristiriidassa Leen kertoman kanssa. Täydellistä totuuttahan me emme voi tietää, vaan se on koostettava niistä tiedonjyvistä, joita tihkuu sieltä sun täältä.

    Loikkareita on nykyään enemmän ja heistä yhä enenemässä määrin naisia, kun ennen loikkarit olivat lähinnä miehiä. Yeonmi Parkin kirja ei ole niin "viihteellinen" kuin Leen: minusta on hyvä, että kaikenlaisella tyylillä on "tarinaa" tarjolla. Viihtellisyys voi olla juuri se syy, miksi Hyeonseo Leen kirja on suomeksi ja monille muille kielille käännetty: Sen oletetaan olevan myyvempää. Ja aivan varmasti Hyeonseo Lee ei kerro kaikkea kirjassaan eikä tarvitsekaan. Yeonmi Park jättää myös kaikkein intiimimmät ja kauheimmat osuudet kertomatta. Hän ei myöskään kerro, mitä hänen siskolleen tapahtui, koska se on hänen siskonsa asia kertoa. Sisko ei halua jakaa kokemaansa, joten sitä on syytä kunnioittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä, ei kaikkea tarvitsekaan kertoa, ja viihteellisempi muoto on hyvä keino edistää tiedon välittämistä. Ehkä pystymme sulattelemaan asioita näin paremmin, ei minulla ainakaan ole tarvetta kuulla "likaisia yksityiskohtia" vaikka uskon niitä tämänkin kirjoittajan tarinassa oikeasti riittävän. Pääasiat tulevat varmasti selviksi näitä kirjoja lukiessa ja varsinkin samasta aiheesta monia, kuten sinä olet tehnyt.

      Poista
  3. Olen lukenut joitain Pohjois-Korea -kirjoja ja ne ovat tosi rankkoja kaikki. Tätä kirjaa olen kirjastossa katsonut, mutta en ole ainakaan vielä tullut lainanneeksi. Kunpa Pohjois-Koreassakin vielä se ihme tapahtuisi, että se systeemi siellä romahtaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme on paremminkin se, ettei niin kävisi, Syksyn Lehti. Kyse on vain siitä, milloin. Eihän tuo jatkuvasti hatarampi kulissi yksinkertaisesti voi pysyä pystyssä. Pidetään toivoa yllä.

      Poista
  4. Kuulostaapa kiinnostavalta! Täytyy lisätä lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nopea lukea, joten listalle vaan, Sanna!

      Poista
  5. Tämä oli vaikuttava lukukokemus noista ilmeisistä ja aika ärsyttävistä koukuistaan huolimatta. Välillä ihmettelin, miten uskomattoman vaikea paosta tuli, silti tiedän että samanlaista yrittää moni joka päivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä yhteenveto, Kaisa, ekan lauseesi osalta. Toisesta en ole niin varma: oliko pako uskomattoman vaikea vai helpompi kuin monen muun. Koska ne epäonniset tapaukset eivät enää ole elossa kertomassa kokemuksiaan. Ja heitä on yrittämässä joka päivä. Emmekä me voi mitään: siinä on länsimaiden suuri ja uhoiltu voima ja vaikutusvalta maailmassa.

      Poista