perjantai 2. kesäkuuta 2017

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Suomalaiset ovat historiahulluja, ainakin jos romaaneista ja kansan lukumausta puhutaan. Ja historiaromaaneja jopa ostetaan, jos Mitä Suomi lukee -listoja uskotaan. Mikäpä siinä, itsekin niitä hulluna luen. (Sellaisen ilmiön olen muuten omassa lukemisessa huomannut, että mielenkiinto on siirtynyt viime sotien ajoista kauemmas taaksepäin.)

Enni Mustonen on yksi niitä, jonka kirjoja ei voi jättää väliin, kun on kerran koukkuun jäänyt. Syrjässäkatsojan tarinoita -sarjassa on Ida Erikssonin elämän seuraamisessa edetty jo viidenteen kirjaan. Kuten nimi kertoo, tapahtuu sukupolvenvaihdos: Idan sijasta päähenkilöksi nousee hänen tyttärensä Kirsti.

Kirsti on äitinsä tavoin käytännöllinen, perusjärkevä ja hyvä organisoija. Hänellä on myös taiteellinen puolensa, jonka alkuperää lukija voi aiemmat osat ahminut lukija kihelmöivästi muistella ja jota tyttö toteuttaa etenkin ompelemalla ja piirtämällä. Näistä taidoista on hyötyä, kun hän yliopisto-opiskelijana etsiskelee omaa alaansa ja kantaa korttaan perheen talouteen.

Tuohon aikaan lapset oppivat jo pieninä hoitamaan arkiset asiat vanhempiensa avuksi, ja Ida on totta kai kasvattanut Kirstin omatoimiseksi nuoreksi naiseksi, jolla ei mene sormi suuhun taloudenhoidon eikä muidenkaan haasteiden edessä. Albergasta tyttö suuntaa polkupyörällä tai junalla milloin mihinkin menoihinsa, töihin, opiskeluihin, huveihin ja harrastuksiin, usein kasvattisisarensa Allin kanssa. Joskus he saavat kyydin Idan aviomieheltä Eliakselta, pirssikuskilta, jonka kanssa Idalla on tätä nykyä pienet kaksospojat.

Ajassa ollaan 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Sarjan aiemmista osista tutut nimet vilahtelevat edelleen: Ville Vallgren Viivi-vaimoineen, Eino Leino, Jean Sibelius... Mutta nyt mukaan tulee myös nuori sukupolvi. Nuoren Voiman Liitto on perustettu, Tulenkantajat-termi keksitty. Alli rakastaa runoutta ja runonlausuntaa, ja tyttöjen kaveripiirissä liikkuvat Olavi Paavolainen, Yrjö Jylhä, Katri Vala, Elina Vaara... Pitkä nimilista muuttuu yhä häkellyttävämmäksi, kun Kirsti pääse tutustumaan Pariisiin! Hän työskentelee muun muassa Coco Chanelille ja tutustuu moniin kiinnostaviin persooniin, kuten Ernest Hemingwayhin sekä tämän vaimoon (tai tässä tapauksessa vaimoihin).

Pelkkää auvoa kaikki ei ole. Kulkutaudit ja köyhyys ovat Suomessa vielä yleisiä ilmiöitä, ja myös Kirsti perheineen joutuu kohtaamaan takaiskuja. Hän huomaa myös sen, että ilman lujaa työtä ei selviä eikä pelkkä raha onneen riitä. Tarinan opettajamainen ote vedonnee perinteisiä arvoja kunnioittavaan lukijakuntaan, johin kuulun itsekin, mutta hienoisesti se kiiltokuvamaisuudellaan ärsyttää. Vaikka Kirsti on realisti ja melko totinen torvensoittaja, hän osaa onneksi myös heittäytyä tunnelmiin. Kiipeääpä tyttö jopa Havis Amandan patsasta lakittamaan salaa poliiseilta - se oli kiellettyä siihen aikaan, mutta tästä lähti nykypäivänäkin tuttu perinne. Eikä kauniilta tytöltä kavaljeereja puutu.

Ällöttävän (kansallis)romanttista ja kunnollista elämää, mutta äärettömän koukuttavaa luettavaa tämäkin sarjan osa on. Salaisuus lienee siinä, että Manninen yhdistää tarinaansa sopivasti isoja kansallisia tai jopa kansainvälisiä ilmiöitä ja pieniä arkisia nuoren tytön asioita. Hienoinen luettelomaisuus tunnettujen nimien kanssa vähän alkoi vaivata, kun tyyppejä vilahteli tarinassa ilman mitään roolia. Toisaalta muutamaa hahmoa kuvattiin herkullisesti, kuten Paavolaisen ärsyttävää kukonpoikuutta tai Vallgrenin vankkaa kieltolain vastustusta. Ida on kirjassa vain sivuhenkilönä, ja mietityttää, mitä hän mahtaa ajasta ja tyttärensä tekemisistä tuumia?

Kenelle: Suomalaisuuden ystäville, helppoa historialuettavaa etsiville, romantiikkaan taipuvaisille.

Muualla: Mai kertoo Kirjasähkökäyrässään sarjan muistakin osista. Tuijata syöksyi sormet syyhyten 1920-luvun puolivälin säpinään ja listaa komeasti romaaniin sopivaa rinnakkaisluettavaa. Kirsin Bookclub vinkkaa myös taustamateriaaleista ja Nina Kasoittain kirjoja -blogissa kirjaan sopivista Helmet-haasteen kohdista, josta nappaan itselleni kohdan 15: Kirjassa harrastetaan. Sillä tässä jos missä harrastetaan tekstiä, runoa ja kirjallisuutta sekä monenlaista muuta.

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär. Otava 2017. Kustantajan lukukappale. Kansi: Timo Numminen.

Enni Mustonen eli filosofian tohtori Kirsti Manninen on tuottelias kirjailija, ks. Wikipedia.


6 kommenttia:

  1. Naurattii niin se Paavolaisen pintakiiltoisuuden ällöäminen, mitä kertoja harrasti. Muutenkin oli muikeaa kurkkia Tulenkantajien touhuihin. Mutta muuten: o la laa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Realisti-Kirstiä eivät haihattelijat lumoa. Hyvin pariisilainen kommentti, Tuija. C'est la vie!

      Poista
  2. Minä odotin koko ajan Pariisia ja sehän oli vain lyhyt pätkä kirjan loppuosaa. Runonlausuntokiertueet olisi voitu ohittaa nopeammin. Kaipasin kyllä Idan elämästä enemmän tarinaa, mutta en jätä sarjaa kesken millään ilveellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Idaa kaipailin, mutta ehkä myöhemmin vielä kuulemme hänestä lisää. Nuorten kiertue oli tosiaan isossa osassa tässä kirjassa ja Pariisi pienemmässä, toisin kuin kansi antaa ymmärtää. Kansi on kyllä sinänsä komea.

      Poista
  3. Minä tuskin luen näitä, mutta kun veljeni mietti, minkä kirjan ostaisi äidille joululahjaksi, vinkkasin Mustosta. Ruokarouva oli täysosuma. Lahjan saaja kiitteli siitä monta kertaa. Hän koki kirjan maailman - ja sanaston - niin tutuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä vinkki! Mahtaisiko tämä olla mieluinen, tosin tässä jo sukupolvikin vaihtuu. Ehkä äitisi kannattaisi lukea ne edelliset ensin.

      Poista